Suolan määrää elintarvikkeissa pitää edelleen vähentää

Suomen markkinoilla on tarjolla voimakassuolaisia pakattuja elintarvikkeita yllättävän paljon. Ruokaviraston valtakunnallisen suolan ja ravintoarvon valvontahankkeen mukaan sekaleipien, leikkeleiden ja valmisruokien valmistuksessa tulisi vähentää suolan määrää vielä nykyisestäkin. Ruokavirasto selvitti suolan saannin kannalta merkittävien elintarvikkeiden ravintoarvotietoja, merkintöjen säännöstenmukaisuutta ja oikeellisuutta. Kaikkiaan tarkastettiin 217…

Grillatessa tekemistä

Jos olet joskus grillannut vähän enemmän, tiedät, että siinä grillin äärellä voi mennä hetki jos toinenkin. Mutta tiedät myös, että siinä grillin äärellä pitää kuitenkin vahtia lähes kokoaika, ja välillä tarkistaa, ettei grillin lämmöt nouse liian korkeaksi, tai grillattavista tipahteleva rasva ei…

MeEat esittelee uusimmat maut ja trendit ja tuo esille alan polttavat puheenaiheet

MeEat osallistuu ensimmäistä kertaa Gastro-messuille ja avaa horeca-myynnin. MeEat on lyhyessä ajassa löytänyt tiensä suomalaisten kuluttajien lautaselle ja noussut markkinajohtajan asemaan maukkailla ja ymmärrettävillä kasvipohjaisilla tuotteillaan. Yksikään toinen kasviproteiineja tuottava yritys ei ole yhtä nopeasti ja joustavasti luonut tuoteportfoliota, jossa on jo…

Valion kesä 2022 maistuu mansikalta- kuumentaa grillit ja tarjoilee eväät pieniin suuriin hetkiin

Valion kesän uutuudet ovat rantautuneet kauppojen hyllyille. Ostoskoriisi voit poimia esimerkiksi vaaleanpunaisen oikotien mansikkaisiin hetkiin, suussa sulavat herkut grillikauden avaukseen sekä ihastuttavat uutuudet evääksi kesän kaikkiin retkiin. Nauti ihanasta mansikan mausta Maistuisiko sinulle pala mansikkaista brita-juustokakkua vai upottaisitko lusikkasi raikkaaseen mansikka-raparperijäätelöön? Miksi…