Olut sopii suomalaiseen joulupöytään ja pukinkonttiin, arvioi enemmistö suomalaisista

Olut kuuluu suomalaiseen joulupöytään, tuumaa 55 % täysi-ikäisistä suomalaisista. Etenkin nuoret aikuiset pitävät erikoisolutta joulupöytään sopivana, vaikka suosituin olut on joulunakin lager. Yli puolet suomalaisista pitää oluita oivallisina joululahjoina ja kokeilee juhlapyhinä myös uusia oluita, selviää Hartwallin teettämästä kyselystä. Oluella on vankkumaton…

Joulu kutsuu ruokapöydän ääreen

Joulu on ruoan ja juoman juhlaa ja se näkyy myös Alkon myymälöissä. Alkot palvelevat tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös jouluaattona. Joulu on mausteisten makujen juhlaa. Kohta sitä saa! Nimittäin syödä yhdessä ja viettää ikimuistoisia hetkiä ruokapöydän äärellä. Joulu on pitkän syksyn palkinto…

Rokkaava Rocky Road Glögg maistuu suositulle leivonnaiselle

Pernod Ricard Finland lanseerasi joulusesonkiin perinteistä poikkeavan glögiuutuuden. Maku on saanut inspiraationsa suklaisesta jälkiruokaherkusta, Rocky Roadista ja pilke silmäkulmassa suunniteltu design rikkoo joulun perinteisiä rajoja. ”Halusimme tuoda nykypäivän kokeilunhaluisille kuluttajille jotain uutta ja normaalista valikoimasta poikkeavaa” kertoo Brand Manager Juuli Vekkilä. Glögimausteilla…

Uusi OLVI Jouluolut – kinkun paras kaveri

Olut on vakiinnuttanut asemansa suomalaisten joulupöydissä, sillä peräti 60 % kuluttajista nauttii olutta jouluaterialla. Suosituin oluttyyppi on vaalea lager, jota juodaan etenkin erilaisten kalaruokien kanssa. Kinkun kanssa valitaan useimmiten tumma lager*. Jouluoluet elävöittävät tuotetarjontaa ja tuovat siihen vaihtelua. Olvikin tuo tähän oman…