Marinoidut silakat kuuluvat joulupöytään muiden perinteisten herkkujen kylkeen. Kaupoista löytyy laaja valikoima erilaisia maustettuja ja etikkaisia kalasäilykkeitä, mutta silakoita voi marinoida myös itse. Marinointi vaatii hieman aikaa ja valmisteluja, mutta vaikeaa se ei ole.

Silakan syömisellä on Suomessa pitkät perinteet. Suomen rannikolla on kalastettu silakkaa ainakin 1500-luvulta lähtien. Marinoidut silakat eivät ole yhtä vanha juttu: suolasilakka oli pitkään suosituimpia tapoja säilöä ja maustaa silakoita, mutta 1960-luvulta yleistyivät erilaiset marinadit.

Silakkafileitä ei tarvitse kummemmin esikäsitellä ennen marinointia: selkäevä kannattaa napsaista saksilla irti, mutta muuten fileet ovat valmiita marinadiin nahkoineen päivineen.

Silakkamarinadien teossa tiivis säilytyspurkki on tärkeä. Jääkaapissa liemessä oleva kala säilyy pitkään, kunhan astia on tiivis. Jos käytät esimerkiksi vanhaa hillo- tai muuta lasipurkkia, pese se huolellisesti.

Marinoidut silakat maistuvat erityisesti saaristolais- tai ruisleivän kanssa. Sinappinen marinadi on klassikko, mutta vaihtoehtoja marinadiin löytyy lukuisia. Voit kokeilla omia lempimausteitasi, tai hakea inspiraatiota ulkomailta: silakoita voi marinoida vaikkapa thaityyliin tai välimerellisin mauin.

Sinappiset silakat

Päivää ennen:
15 kpl silakkafileitä
2 tl suolaa
1 dl valkoviinietikkaa
2 dl vettä
0,5 tl sokeria

Laita silakkafileet syvään astiaan. Ripottele perään suola ja sokeri. Kaada päälle kylmä vesi ja valkoviinietikka. Marinoi jääkaapissa peitettynä yön ylitse.

Seuraavana päivänä:

Nostele silakat pois etikkaliemestä ja laita syvään lasipurkkiin.

Sinappimarinadi:
1 dl dijon-sinappia
2 rkl sokeria
1 rkl valkoviinietikkaa
1 tl suolaa
1 dl rypsiöljyä
3 oksaa hienonnettua tilliä

Sekoita dijon, sokeri, valkoviinietikka ja suola keskenään. Lisää öljy ohuena nauhana kokoajan sekoittaen. Lisää lopuksi hienonnettu tilli.

Kaada sinappimarinadi silakoiden sekaan ja sekoittele kevyesti lusikalla. Peitä silakoiden pinta esim. leivinpaperilla ja sulje lasipurkki. Anna marinoitua jääkaapissa vähintään 12 tuntia.

Silakat lämpimään etikkaliemeen

15 kpl silakkafileitä
1 kpl salottisipuli viipaloituna
5 kpl tähtianiksia
10 kpl katajanmarjoja
3 kpl laakerinlehtiä
1 kpl sitruunankuoriviipale
1 dl valkoviinietikkaa
1 dl vettä
1 dl sokeria

Poista silakoista selkäevät saksilla. Laita silakat kannelliseen lasipurkkiin.

Laita kattilaan salottisipuli, tähtianis, katajanmarja ja laakerinlehdet. Kuullota hetki.

Lisää sitruunankuori, valkoviinietikka, vesi ja sokeri. Kiehauta liemi ja anna jäähtyä 5 minuuttia.

Kaada liemi silakoiden päälle ja sekoita kevyesti. Sulje purkki ja annan marinoitua jääkaapissa vähintään 6 tuntia.