Fazerin joulututkimuksen mukaan suomalaisten jouluun kuuluvat perinteet ja yhdessäolo. Silloin on lupa herkutella, ja tuttujen perinteiden lisäksi etsitään myös uusia ideoita. Olennaista on myös tunnelmointi, joulun kuuluu tulla hiljaa hiipien.

Jouluun kuuluvat erilaiset herkut, mutta suklaalla ja makeisilla on suomalaisten joulunvietossa erityinen rooli. Joulun rauha ja tunnelma ovat tärkeitä. Jouluun kuuluu myös makeisia, joista osasta on tullut merkityksellisiä joulun symboleita. Erityisesti Vihreät kuulat ja Wienernougat ovat erityisiä makeistuotteita. Suhde niihin on tunteikas ja niiden koetaan olevan lähes joulukuusen veroinen joulutunnelman edellytys.

Runsaus on jouluna tärkeä syy suklaa- ja makeistuotteiden ostamiseen. Runsaus voi tarkoittaa sekä määrää että vaihtelua. Jouluna herkuttelua ei rajoiteta, vaan juhlasta nautiskellaan ilman huonoa omaatuntoa

”Joulu ilman suklaata ei olisi ollenkaan täydellinen,
jotain oleellista jäisi puuttumaan.”

”Syötävät herkut ovat erinomainen
lahja melkein kenelle tahansa.”

”Joulun kuuluu tulla hiljaa hiipien – sehän on se joulun taika!”

* KOPLA, Joulun taika 2016 -tutkimus

Joulun 2018 uutuudet

Fazer Festive 5 – Fazerin rakastetuimmat brändit samassa lahjarasiassa

Uusi Fazer Festive 5, sisältää 500 g sekoituksen Fazerin
suosituimmista suklaakonvehdeista:

  • Karl Fazer – legendaarinen maitosuklaa
  • Geisha – ainutlaatuinen hasselpähkinänougat & maitosuklaa
  • Dumle –  herkullinen toffee & maitosuklaa
  • Fazermint – raikas piparminttu & tumma suklaa
  • Fazerina – klassinen appelsiinitryffeli & maitosuklaa

Fazer Festive 5 on helppo lahja, kun haluaa varmistaa, että jokainen löytää rasiasta suosikkisuklaansa tai ehkä uuden suosikin. Pakkauskoko on myös sopiva herkkukulhoon.

Karl Fazer Seasonal Truffles -sarja laajenee

Karl Fazer Seasonal Truffles on sarja, joka tarjoaa joulun makua yhdistämällä ikonisen Karl Fazer maitosuklaan ja pehmeän tryffelitäytteen.

Uusi Seasonal Truffles Mandariini & Inkivääri 270 g on maitosuklaakonvehti, jossa inkivääri lämmittää ja mehevä mandariini maustaa tryffelitäytteen.

Karl Fazer Seasonal Truffles -sarjan jouluiset maut sopivat hyvin pimeisiin syksyn iltoihin, kyläilyyn tai pikkujouluihin – niillä on kiva aloittaa joulun odotus. Sarjassa löytyy myös viime vuonna lanseerattu Seasonal Truffles Uuniomena 270 g.

Sininen ja Valkoinen 270 g

Karl Fazer Sininen & Valkoinen -konvehti lanseerattiin vuonna 2007 Suomen 90-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Viime vuonna pakkaus sai uuden ilmeen ja nousi myyntimenestykseksi. Tänä vuonna konvehti jatkaa edelleen uudistetussa, erityisesti lahjakäyttöön suunnitellussa rasiassa.

Samalla lanseeraamme kaikille Karl Fazer ja Geisha -konvehdeille uuden ja laadukkaan pakkausformaatin, joka helpottaa entisestään suklaan ostamista lahjaksi. Pakkausten sisällä olevat tutut tuotteet eivät muutu.

Uusi koko Karl Fazer Collection -konvehtisarjaan

Karl Fazer Collection -hienokonvehtisarja tarjoaa makunautintoja eri kokoluokissa. Joulun lippulaivarasiassa löytyy Fazerin perinteisiä konvehteja sekä uusia klassikoita.

Uudessa 275 g rasiassa on 14 eri makuista konvehtia, yhteensä 32 konvehtia, jokaista 2-4 kappaletta. Viime jouluna tekemämme konvehtitestin mukaan suomalaisten suosikkikonvehdit ovat Geisha, Mantelikinuski ja maitosuklaan ja valkoisen suklaan yhdistelmä.

Makeaa joulua toivottaa Remix!

Joulun karkkikulhon maistuvimmat makeiset tulevat nyt iloisissa joulumuoteissa. Remix X-mas 500 g pussissa riittää herkkuja jaettavaksi koko jouluksi. Jouluaiheinen pussi on myös hauska joulutuliainen tai -lahja.

Pussissa seikkailevat mm. kirpeät greippi-vadelma tontut ja salmiakkinen joulupukin reki poroineen. Maista myös metsämansikan ja lakritsi-mustaherukan makuisia pipareita ja raikkaita hedelmätähtiä.