Kesän 2020 grillikaudesta odotetaan pitkää ja perhekeskeistä. Ruokaa laitetaan tiiviillä porukalla aikaa tai vaivaa säästämättä. Lihatukku Harri Tamminen Oy:n sesonkivalikoima tuo suomalaisten kesäpöytiin amerikkalaistyylisiä, reilunkokoisia erikoisleikkuulihoja, burgerpihvejä ja raakamakkaroita.

Kevään 2020 poikkeusolot ovat näkyneet elintarvikealalla monenlaisina kuluttajakäyttäytymisen muutoksina. Kesän osalta grillituotteiden kysynnän uskotaan asettuvan aiempien vuosien tasolle tai jopa sitä korkeammaksi, sillä aikaa vietetään poikkeuksellisen paljon perheen kesken kotona. Grillituotteiden pääsesonki on Suomessa tyypillisesti toukokuun alusta elokuun loppuun, mutta tänä vuonna myyntikausi alkoi jo maalis-huhtikuussa.

– Uskon, että tänä kesänä yhä useammat suomalaiset grillaavat kiireettömästi ja koko perheen voimin. Suomeenkin on rantautunut amerikkalaishenkinen barbeque-kulttuuri, jossa ruuanlaittoon paneudutaan huolella ja siihen ollaan valmiita käyttämään aikaa. Tämä poikkeuksellinen kevät- ja kesäkausi varmasti vahvistaa trendiä entisestään, sanoo Tammisen tuotekehityspäällikkö Mikko Jääskeläinen.

Kuluttajille on nyt myös saatavilla laaja valikoima erityyppisiä grillejä ja niiden lisäosia sekä monenlaisia muita kypsennys- ja savustuslaitteita. Esimerkiksi sous vide -lämpöhaudekypsennys ja keraamiset kamado-hiiligrillit ovat levinneet ammattikeittiöistä yhä useampien kuluttajien käyttöön.

– Kesän valikoimamme on suunniteltu niin, että se mahdollistaa paitsi helpon ja nopean ruuanlaiton myös ajan kanssa fiilistelyn ja pienen briljeerauksenkin. Moni haluaa nyt tehdä ravintolatasoista ruokaa omassa kodissa laadukkaista raaka-aineista, paneutuen ja kokeilevallakin otteella, Jääskeläinen sanoo.

Tänäkin kesänä kuluttajilla riittää valinnanvaraa grillituotteissa, sillä tarjolla on monenlaisia vaihtoehtoja eri valmistajilta. Tammisen valikoimissa amerikkalaishenkiseen ruuanlaittoon ja grillaukseen kuuluvat muun muassa reilunkokoiset Wanted-tuoteryhmän kokolihapihvit, tuhdit burgerpihvit sekä mausteiset raakamakkarat. Raaka-aineina käytetään kotimaista naudan-, porsaan- ja karitsanlihaa.

– Olemme hakeneet tuotevalikoimaamme inspiraatiota grillaamisen alkulähteiltä Yhdysvalloista ja toteuttaneet tuotteet omalla tyylillämme 100-prosenttisesti suomalaisista raaka-aineista. Lihat leikataan meillä laadukkaita raaka-aineita arvostaen puhtaasti käsityönä, Jääskeläinen kertoo.

Tuotteista tämän kesän uutuuksia ovat muun muassa porsaan brisket steak ja porsaan tomahawk. Valikoimissa jatkaa myös aiempien vuosien suursuosikkeja, kuten tomahawk steak ja flat iron steak.

– Kesätuotteissamme monet pihvit ovat kokoluokaltaan sen verran reiluja, että niistä riittää mukavasti jaettavaa useammallekin syöjälle. Pienemmällä porukalla grillattuna pihveistä taas riittää kylmänä ja siivutettuna sopiva lisä vaikkapa seuraavan päivän lounassalaattiin. Vaikka elämmekin monin tavoin poikkeuksellista aikaa, yksi ei ole muuttunut: maukasta ruokaa on ilo tehdä ja syödä hyvällä luottoporukalla, Jääskeläinen toteaa.