Halloween on anglosaksisissa maissa pyhäinpäivän aattona lokakuun viimeisenä päivänä 31.10. vietettävä juhlapäivä, alkuaan muinaisten kelttien talven alkamisen päivä samhain, jolloin vainajahenkien uskottiin liikkuvan. Nimi on lyhenne englannin sanoista ”All Hallows’ Eve” eli kaikkien pyhien aatto tämä tarkoittaa siis sitä, että monessa ravintolassa vietetään perjantaina 2.11. Halloween bileitä.

Halloweeniä osuu tänä vuonna keskiviikolle. Pieniä haamuja ja muita trulleja nähdäänkin varmasti kaduilla niin edeltävänä lauantaina 27.10. kuin pyhäinpäivänä 3.11. Juhlaa varten askarrellaan upeiden halloweenasujen lisäksi karmaisevia halloweenherkkuja sekä kaiverretaan kurpitsoja terassia koristamaan.

Halloweeen tuli Suomeen sellaisenaan kuin se nyt tavallaa on jo 1950-luvulla, kurpitsalyhdyt, aaveet, vampyyrit ja noidat sekä mustat kissat ja ”karkki tai kepponen” liittyvät halloweeniin, joka meillä on tullut entistä suositummaksi ja samalla tutummaksi internetin ja television myötä. Halloween on todella suosittu Amerikassa. Jos satut olemaan joskus Meksikossa tämä aikana, niin olet sattunut Dia de los Muertos eli kuolleiden päivän juhliin, joissa taasen juhlitaan menneiden sukulaisten kanssa ja saatetaan viettää piknikkiä ja juhlaa sukulaisten haudalla.

Nykyään Halloween on valloittanut kauppojen hyllyt ja kasvishyllyille on ilmestynyt kurpitsoja – mutta meillä Halloween on varsin kaupallinen juhla, lasten ja aikuisten juhla. Tavallisten kauppojen lisäksi myös monet nettikaupat tarjoavat mielikuvituksellisia naamisasuja, sillä sitä Halloween on suomalaisille, naamiaisjuhlat ilman sen suurempaa merkitystä. Monet ravintolatkin järjestävät Halloween bileitä, ja ohjelmana saattaa olla kasvomaalausta, paras naamiaisasukisaa yms. Helsingissä on Teurastomalla oikeat kauhukarnevaalit.

Suomicasino sivusto listaa Halloweenin aikoihin sivustoja, jotka tarjoavat erilaisia Halloween vaikutteisia turnauksia. On kummituksia, arvontoja, vampyyripelejä, ilmaiskierroksia, susia…. lets halloween!

Halloween ja ruoka

Halloweenin ruokatarjoilu on pitkälti makeata ja pieniä suupaloja, jälkiruokia jotka ovat kuin Frankensteihin laboriatoriosta ja juomia, jotka näyttävät aivan muulta kuin maistuvat. Hotavat jellyshotit, merenpunaiset juustokakut yms. Halloweenin aikaan ruoalla saa leikitellä ja siitä pitää tehdä hauskaa ja ”pelottavaa”.

Itse ruoassa voi leikitellä vaikka hautausmaateemalla dipaten vaikka isoja shipsejä sopivan väriseen kastikkeeseen. Voit tehdä vaikka pikkupitsoja ja muotoilla niiden päälle juustosta aaveita – sopii nuoremmillekin syöjille. Kuvassa oleva silmämuna pasta vaatii jo vähän enemmän askartelua ja saattaa aiheuttaa joillekin syöjille ruokahalunmenettämisen.

Kaiverretut kurpitsat ovat halloweenin klassikkokoristeita, joiden virneeseen vääntyneet suut loistavat tunnelmallisesti pimeässä syysillassa. Onko sinun kurpitsasi ilmeeltään iloinen, vai karmivan pelottava?

Jos haluat sitten tehdä vaikka kurpitsakeiton, tässä ohje minkä löysimme: Pehmeä kurpitsakeitto tehdään myskikurpitsasta (butternut squash).

https://www.k-ruoka.fi/reseptit/pehmea-kurpitsakeitto

Ja Valiolta valitsemme tällaisen: Enemmän on todellakin joskus enemmän! Miksi tyytyisit pelkkään pirtelöön, kun voit saada karkit ja donitsit samassa? Friikkipirtelön kanssa voit päästää mielikuvituksen valloilleen.

Pyhäinmiestenpäivä

Suomalainen Halloween on siis iloinen juhla, eikä meillä siihen liitetä kuolleiden muistelua. Sitä varten meillä on sitten pyhäinmiestenpäivä, se on kristillinen pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä. Alun perin pyhäinpäivää on vietetty 1. marraskuuta, kuten monissa maissa edelleenkin, mutta Suomessa sitä vietetään välille 31.10.–6.11. osuvana lauantaina. Samana lauantaina Suomessa katolinen kirkko viettää kaikkien poisnukkuneiden uskovien muistopäivää ja sitä seuraavana päivänä eli marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina kaikkien pyhien juhlaa eli pyhäinpäivää.

Historiallisesti päivään liittyy tärkeä vuosi 1517, jolloin Martti Luther julkaisi kuuluisat 95 teesiään Wittenbergin linnankirkon edustalla kaikkien pyhien päivän aattona. Tästä alkoi reformaatio eli uskonpuhdistus.