Meillä vanhemmilla ravintolossa kävijöillä on vielä hyvin muistossa ne ajat, kun ravintoloissa, yökerhoissa ja pubeissa sai tupakoida aivan rauhassa. Jokaisessa pöydässä oli tuhkakupit ja baaristiskillä polttivat jopa myös työntekijät. Nykynuoret saattavat pitää tätä aivan käsittämättömänä, mutta tämäkin on vain hyvä esimerkki siitä, kuinka ajat muuttuvat ja aikojen mukana myös tapamme ja yhteiskunnan normit. Aiemmin oli aivan tavallista tupakoida myös toimistoista ja jopa pankeissa!

Vähitellen esimerkiksi ajatukset tupakointia kohtaan ovat koventuneet ja vaikka yhä tupakkateollisuus on miljardien dollarien liiketoimintaa, alla kehittyneissä maissa suurinosa jo olemaan tupakoimattomia. Toisin on asiat kuitenkin köyhissä maissa, missä pahimmillaan yli 70% aikuisista miehistä polttaa aktiivisesti, sillä tupakka on edullinen nautintoaine, eikä sen aiheuttamat sairausongelmat ole vielä kaikkien tietoisuudessa. Miten sitten tupakasta voi päästä eroon ihan eurooppalaisena, meistä ainakin kaikkien pitäisi tietää, että tupakasta ei todellakaan ole mitään hyvää sanottavaa.

Tupakasta irtipääseminen on toisille helpompaa kuin toisille. Tupakka toisaalla aiheuttaa nikotiinin kautta riippuvuutta, mutta monilla entistä suuremman ongelman tuo tupakan arkipäiväistyminen, eli siitä on tullut osa normaaleja päivärutiineja ja tupakointia käytetään jopa stressin kanssa pärjämiseen menemällä tupakkatauolle stressiä poistamaan – todellisuudessa asian laita on aivan toinen, nimittäin tupakka ja tupakansavun haitalliset ainesosat nimenomaan aiheuttavat ja lisäävät kehomme stressiä.

Entä jos vaihtaisi tupakan vaikka nikotiinipusseihin? Ne kun ovat tuotteita, joissa ei ole lainkaan tupakkaa, ja joita ei polteta, eli loppuisi myös passiivinen tupakointi. Nikotiinipusseista on hyviä kokemuksia tupakan korvikkeena ja tupakasta irtipääsystä, koska silloin entinen tupakoitsija saa kaipaamansa nikotiiinin toisessa, puhtaammassa muodossa. Nikotiinipusseissa on myös se hyvä puoli, että entinen tupakoitsija voi tilata niitä suoraan verkkokaupasta kotiin useamman kuukauden tarpeen kerrallaan, ja aivan laillisesti.

Ravintoloissa on yhä monessa erillinen tupakkapaikka, joka on siis oma koppinsa omalla ilmastoinnilla, mutta on myös kahviloita ja ravintoloita jotka ovat aivan täysin savuttomia – riippuu aina missä päin Eurooppaa olet liikenteessä, tupakointi on kuitenkin niin paljon vähentynyt, että liikkeille ei ole enää iso asia kieltää tupakointi omissa tiloissaan, ja ihmiset menevät ”kiltisti” ulos polttelemaan – siellä onkin sitten yleensä erillisiä tupakkapaikkoja, sillä julkisissa tiloissa tai alueilla ei saa yleisesti ottaen tupakoida ilman erillistä merkittyä tupakka-aluetta.

Kaikkien näiden kieltojen ja ohjeiden takana on tietenkin terveydelliset syyt. Tupakka kuitenkin tappaa yhä vuosittain satoja tuhansia ihmisiä maailmanlaajuisesti ja aiheuttaa miljoonien eurojan turhia kuluja. Esimerkiksi Suomessa on laskettu, että yksi tupakoitsija maksaa työnantajalleen 2500 euroa enemmän vuodessa kuin ei tupakoitsija! Sillä rahalla yritys voisi helpostikin rakentaa aivan uudenlaisen taukopaikan koko henkilökunnalle, jossa on hyvä pitää taukoja ja jopa rentoutua tiukan työpäivän tiimellyksessä.

Viihtyisä taukotila lisää tuottavuutta

Vanhat taukotilat oli mitä olivat, mutta tupakoitsijoilta säästyvillä rahoilla olisi aivan mahdollista rakentaa viihtyisiä soppia, joissa työntekijöillä olisi hyvä viettää taukojaan. Moderni taukotila on paljon enemmän kuin mukava luontoisetu. Fiksusti suunnitellulla taukotilalla voi olla valtava vaikutus työntekijän hyvinvointiin ja ruokailutottumuksiin, joista hyötyvät niin työntekijä kuin koko yritys. Työntekijät tuntevat itsensä arvostetuiksi ja heidän on helpompi noudattaa terveitä elämäntapoja. Samalla johto saa nauttia motivoituneesta työvoimasta ja kohisten nousevasta tuottavuudesta.

Tiesitkö että yhä vielä tupakointi aiheuttaa Suomessa noin 200 tupakasta johtuvaa tulipaloa ja suomalaistutkimuksen mukaan tupakointi aiheuttaa todennäköisesti suuren osan erittäin vaarallisista lukinkalvonalaisista verenvuodoista. Tilastojen mukaan Suomessa kuolee lähes 4 000 ihmistä tupakasta johtuviin sairauksiin. Älä siis tupakoi, ja jos ystäväsi on lopettamassa, tue häntä kaikin mahdollisin tavoin.