Ruoka ja terveys

Kaikkien tutkimusten mukaan, me ihmiset käytämme entistä enemmän sekä aikaa, että rahaa itsemme hoitamiseen ja palkitsemiseen.  Mutta yhteiskuntamme kehittymisen myötä meille on tullut entistä enemmän keinoja palkita itseämme, myös niitä huonoja keinoja.

Palkitse itsesi välillä

Terve.fi listasi nimenomaan niitä huonoja keinoja itsensä palkitsemiseen ja niiden huonojen keinojen joukossa ei ollut itsensä palkitsemista esimerkiksi menemällä syömään hyvin ja terveellisesti tasokkaaseen ravintolaan. Tämän voi vielä yhdistää tarjoamalla ruokailun myös kaverille tai aviopuolisolle ja näin ollen samalla myös jakaa hyvää oloa muille. Ravintoloissa hyvin syöminen on lisääntynyt Suomessa samalla kuin tarjonta on lisääntynyt. Suomen kasvukeskuksista löytyy nykyään paljon enemmän ravintolavaihtoehtoja kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten – ja nykyään ravintoloiden taso on myös noussut. Osaksi se selittyy maahanmuutolla ja sitä kautta syntyneisiin etnisiin ravintoloihin, mutta osaltaan myös siihen, että ravintolakulttuurimme on muuttumassa enemmän kohti ulkonasyömistä.

Ravintolaan!

Ravintolassa syöminen ei ole vain ruokailuelämys vaan parhaimmillaan se on kokonaisuus, joka muodostuu seurasta, hyvästä ruoasta ja sen makumaailmasta sekä koko ravintolan ympäristöstä, itse ravintolasta ja sen henkilökunnasta. Monesti on myös huomattu, että hyvänkin ravintolan ja hyvän ruoan voi pilata huono WC-kokemus. Monella ovat mielessä ne lapsuusajan ravintoloiden vessat, jotka olivat paikkoja, minne meni vain, kun oli aivan välttämätön pakko, ja yhä vieläkin tällaisia paikkoja löytyy joistain ravintoloista. Onneksi kuitenkin nykyään ravintoloisijat ja ravintoloiden suunnittelijat ottavat huomioon myös ruokailun oheistoiminnot, meikkaamisen ja vessakäynnit. Meillä Suomessa on mm. tammisaarelainen IDO, joka on vuodesta 1874 asti valmistanut saniteettitiloihin kalusteita ja laitteita ja monet ravintolatkin käyttävät heidän korkealaatuisia tuotteitaan. Hyvä ja toimiva ja kaunis WC on omalta osaltaan tärkeä osa koko ravintolassa käyntiä ja siellä viihtymistä.

Ravintolatrendit

Kun puhutaan ravintolatrendeistä ei voi sivuuttaa myöskään kotiruokatrendejä. Näin kesän kynnyksellä voi huomata, että ruoanlaiton hitaus ja grillauksessa savustus ovat nousemassa kesän hiteiksi. Ennen savustettiin uunissa savustuspusseissa niin nyt ostetaan satojen eurojen savustimia kotien pihoihin.

Fine dining on tullut jäädäkseen mutta kuten Henri Alen ja hänen kokkikaverinsa Tommi Tuominen ovat osoittaneet, fine dining voi tarkoittaa muutakin kuin tarkasti pukeutuneita tarjoilijoita ja hienoja puitteita. He ovat olleet etunenässä tuomassa Suomeen ravintoloita, joissa voi syödä hyvin mutta voi tulla vaikka t-paidassa, kuten Henri tse on sanonut.

Vuoden 2018 kasvavia trendejä ravintoloissa on kasvisruokien valikoiman lisääntyminen. Vuonna 2018 lasissa myös kuplii. Kuohuviinin lisäksi kuplia löytyy vedestä, kahvista ja teestä, ainakin mikäli on uskominen kansainväliseen trenditutkimukseen. Samalla kun juomat kuplautuvat, niissä on yhä vähemmän alkoholia. Alkoholittomat drinkit maistuvat vuonna 2018 muillekin kuin raivoraittiille. Maito puolestaan korvautuu yhä useammin kasvispohjaisilla maitojuomilla.

Lihan sijasta tulemme näkemään ravintoloiden listoilla entistä enemmän vaihtoehtoisia proteiinilähteitä ja hyönteiset tulevat ainakin trendiravintoloiden listoille jossain vaiheessa, ihan heti ei kuitenkaan ole odotettavissa sirkkapizzaa siihen lähikulman pitseriaan. Mielenkiintoinen minitrendi on myös ruuan ja juoman sekoittuminen. Keitoista tutut raaka-aineet, kuten juurekset sukeltavat nyt juomiin. Esimerkiksi lattessa voivat maistua bataatti tai punajuuri. Taustalla on yhä kiihkeämmäksi käyvä terveellisyyden optimointi. Samaa trendiä edustaa sokeristen jälkiruokien korvautuminen luonnostaan makeilla ruoka-aineilla, kuten taateleilla.