Toukokuun alussa käynnistynyt taistelu kotimaisen kalan puolesta on tuottanut S-ryhmässä tuloksia jo parissa viikossa. Tuorekalan myynti on kasvanut ennätystahtia sekä kalatiskillä että pakatun kalan osalta. Koko kalatuoteryhmän myyntimäärä on kasvanut 20 prosenttia, ja valintapakatun tuorekalan myynnin kasvu lähentelee peräti 40 prosenttia.

Erityisen vahvaa tuorekalan myynnin kasvu on ollut valmiiksi pakatussa kalassa. Esimerkiksi Saimaan Tuore -kirjolohifileitä on myyty yli 10 000 kappaleen viikkotahtia, mikä on noin kolminkertainen määrä tavanomaiseen verrattuna.

– Tuote istuu moneen megatrendiin. Valmiissa annoskoossa myytävä tuore kala houkuttelee sekä helppoudellaan että hinnallaan. Tuote on myös ympäristöystävällinen, koska kalat ovat peräisin kiertovesikasvattamosta, valikoimapäällikkö Elias Lehtinen S-ryhmän vähittäiskaupasta kertoo.

Samoin S-ryhmän toukokuussa lanseeraamat kauden parhaat sesonkikalat ovat myyneet etenkin valintapakattuna: Kotimaista kuhafileen ja Kotimaista silakkafileen myynti on moninkertaistunut.

Vahvassa tuplamyyntivauhdissa ovat myös Kotimaista Kirjolohisuikaleet, kirjolohipyörykät ja Kotimaista luonnonkalapihvit.

Sesonkikalat siivittävät kalakauppaa

Kalatiskeillä näkyvästi esillä olevat sesonkikalat ovat siivittäneet myös palvelutiskien kalamyyntiä.

– Sesonkikaloihin satsaaminen on tehnyt palvelutorista asiakkaille houkuttelevamman ja elämyksellisemmän, mikä näkyy myynneissä ja vähitellen myös kalavalintojen monipuolistumisena, S-ryhmän vähittäiskaupan valikoimajohtaja Antti Oksa sanoo.

Palvelutiskin myydyin tuote on kuitenkin edelleen norjalainen lohi.

– Kotimaisen kalan arvostusta pitää kasvattaa ja samalla lisätä sen osuutta ruokapöydissä. Kala on maukasta ja terveellistä superfoodia, joka tulee läheltä, Oksa toteaa.

Prismoissa ja S-marketeissa lanseeratun Sesonkikala-konseptin tavoitteena on nostaa tuoreimpia ja parhaimpia kalatuotteita esille, jotta ihmiset innostuisivat ja rohkaistuisivat syömään enemmän kalaa

Myös kalan hintaa on laskettu, mikä edelleen madaltaa kalan syömisen kynnystä. Kaikki S-ryhmän ruokakaupoissa tarjolla olevat kalat ja äyriäiset on nostettu kestävistä kalakannoista.