Meille suomalaisille sushi maistuu! Erilaisia sushiravintoloita taitaa olla jokaisessa isommassa kaupungissa, ja vastikään maailman parhaaksi ruokakaupaksi valittu Järvenpään K-Citymarket on kertonut myyvänsä eniten sushia koko Euroopassa.

Yhä useammat kotikokit uskaltautuvat kokeilemaan näiden herkkupalojen valmistamista myös kotona. Nori-leväarkkeja, sushiriisiä ja wasabia ei joudu enää metsästämään pienistä erityisliikkeistä, vaan ne kuuluvat monien markettien vakiovalikoimiin.

Riisin ja merilevän ohella susheissa ovat pääosassa erilaiset kalat. Perinteinen sushi tehdään raa’asta kalasta, mutta sitä vierastaville löytyy monia vaihtoehtoja: mikään ei estä asettelemasta nigiri-palan päälle vaikkapa kylmäsavulohta. Jos rullien tai palojen valmistaminen on täysin vierasta, löytyy YouTubesta satoja ohjevideoita, joita seuraamalla aloittelijakin onnistuu.

Suomalaista twistiä susheihin saa käyttämällä meille tyypillisiä kalalajeja. Esimerkiksi Itämeren ainutlaatuisuus silakka taipuu marinoituna maki-rullan sisälle mainiosti! Kasvatettu kotimainen kirjolohi sopii myös lohen tilalle moniin eri sushipaloihin. Savolainen sushi puolestaan syntyy käyttämällä tietysti friteerattuja muikkuja. Kokeiluja voi tehdä oman maun mukaan – sääntöjä ei ole!

Sushia tehdessä täytyy muistaa, että kaikkia kaloja ei suositella syötävän raakana, ja osa suositellaan pakastettavan ennen raakana syömistä. Seuraa siis Ruokaviraston ohjeita

Silakkasushi – makirullat silakasta

Sushiriisi:

4 dl sushi-tai puuroriisiä
5 dl vettä
3 rkl riisiviinietikkaa
2,5 rkl sokeria
2 tl suolaa

Sushirulliin:

200 g marinoituja nahattomia silakkafileitä
4-5 kpl nori-leväarkkeja
0,5 kurkkua
paprikaa
wasabi-tahnaa
tarjoiluun soijakastiketta

Silakkafileiden marinointi: Sekoita 2 dl vettä, 1 dl etikkaa ja 2 tl suolaa kunnes suola liukenee. Laita nahattomat silakkafileet liemeen. Peitä astia kelmulla ja laita se jääkaappiin 2 – 4 tunniksi marinoitumaan.

Huuhtele riisiä juoksevassa vedessä niin kauan että vesi on täysin kirkasta. Laita riisi kylmään veteen ja anna seistä noin 10 min. Huuhtele riisi ja laita se kattilaan kylmän veden kanssa. Anna riisin kiehua kunnes kaikki vesi on imeytynyt. Anna riisin seistä kattilassa kannan alla noin 10 minuuttia. Sekoita suola, sokeri ja riisiviinietikka. Levitä riisi pellille tai tarjottimelle leivinpaperin päälle ja pirskota riisiviinietikkaseos riisin päälle.

Levitä työpöydälle bambusta valmistettu sushimatto. Aseta nori-leväarkki matolle. Kostuta kädet vedellä ja painele noin puolen sentin kerros jäähtynyttä sushiriisiä leväarkille siten, että kumpaankin päähän jää noin 2 cm levyinen reuna leväarkkia näkyviin.

Sipaise keskelle levyä poikittain wasabitahnaa (huom. tahna on erittäin voimakkaan makuista). Levitä wasabin päälle silakkafileet ja pitkä kurkkuviipale. Tuo täytettä kevyesti sormillasi ja taita bambumattoa apuna käyttäen leväarkin ilman täytettä olevat päät vastakkain ja muotoile sushi edelleen bambumattoa apuna käyttäen tiukaksi rullaksi.

Tee valmiiksi kaikki rullat ja leikkaa ne parin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Voit sipaista wasabitahnaa myös koristeeksi.

VINKKI

Makirullien täytteenä voit käyttää myös kylmäsavustettua silakkaa, paprikaa, maustamatonta tuorejuustoa ja rucolaa.