Viineistä tuttu samppanjapullo on juhlien klassikko. On hienoa, että oluttakin voi nyt ostaa samppanjapullossa.

Olvi Jouluolut kelpaa nostaa joulupöytään tunnelmaa tuomaan. On myös hyvä muistaa, että olut sopii nautittavaksi kaikkien jouluruokien kanssa. Myös niiden, joiden kanssa viini ei sovi, kuten etikkaiset ruoat. Täysmaltainen Olvi Jouluolut on klassikko, jonka resepti tuunattiin vuonna 2018, samalla kun sen alkoholiprosentti nostettiin viiteen prosenttiin. Erikoisoluiden päivittäistavaramarkkinassa kysyntä on painottumassa keskiolutvahvuisista tuotteista joko alkoholiltaan hieman miedompiin tai sitten vahvempiin vaihtoehtoihin.

Positiivista joulun aikaa toivottaa

Olvi Oyj

Olvi on valmistanut juomia jo yli 140 vuotta Iisalmessa, ja nykyisin yhtiö toimii paikallisesti Suomessa, Valko-Venäjällä ja Baltian maissa. Panimomestari William Gideon Åberg ja rouvansa Onni perustivat panimon Iisalmeen vuonna 1878, jolloin Suomessa toimi noin 78 panimoa. Itsenäisenä suomalaisena niistä on säilynyt ainoastaan Olvi.